Viisi lupaavaa parannuskeinoa ykköstyypin diabetekseen

Viime päivinä olemme saaneet lukea useista medioista, kuinka ykköstyypin diabetes voisi olla parannettavissa istuttamalla suuria määriä insuliinia tuottavia soluja diabeetikon elimistöön. Lisätietoa löytyy muun muassa Iltalehden artikkelista. Moni ykköstyyppi ja heidän läheisensä tunsi varmasti toivon lämmittävän läikähdyksen rinnassaan. 

Minussa elää toivo parantavan hoidon löytymisestä, mutta en jaksanut innostua uutisesta kovinkaan paljon. Koin nimittäin vahvan deja-vu -tunteen. Aivan kuin olisin ennenkin lukenut nurkan takana olevasta diabeteshoidosta. Otin Googlen karvaiseen käteeni ja ryhdyin kaivelemaan, mitä muita lupaavia parannuskeinoja diabetekseen on viimeisen 10 vuoden aikana ollut tarjolla.

Yhden illan googlettaminen tuotti neljä muuta lupaavaa parannuskeinoa. Yhteistä kaikille tutkimuksille ovat menestyksekkäät hiirikokeet. Ensin hiiriltä parannetaan diabetes ja sitten kokeillaan, toimisiko lääke ihmisiin. Tiivistin englanninkielisistä artikkeleista oheisen listauksen. Selvyyden vuoksi täytyy todeta, että en siis väitä yhdenkään näistä hoidoista olevan totta, vaan voitte tutustua lähteisiin ja päättää itse, mikä kuulostaa uskottavalta ja mikä ei.

  1. DNA-rokotteella beta-soluja tuhoava autoimmuunireaktio kuriin

Lokakuussa 2013 uutisoitiin tohtori Larry Steinmanin yrityksestä käyttää DNA:ta rokotteenomaisesti, jotta insuliinia tuottavia soluja tuhoava häiriö elimistön autoimmuunipuolustuksessa saataisiin käännettyä pois päältä. DNA-rokotteella on saatu parannettua hiiriä ja alkuvaiheen ihmiskokeissa menetelmää kokeiltiin 80 diabeetikkoon. Tuloksissa näkyi beta-solujen säilymistä ja jopa uusiutumista. Medialähteen mukaan seuraavana vaiheessa ovat laajamittaisemmat, kakkosvaiheen ihmiskokeet.

Ykkösvaiheen ihmiskokeiden 80 ihmistä joutuivat jatkamaan pistetyn insuliinin käyttöä. Vielä ei tiedetä, voiko menetelmä lopulta johtaa paranemiseen vai rajoittuvatko tulokset parhaimmillaankin ainoastaan oman insuliinintuotannon tehostumiseen. Oman tuotannon pienikin tehostuminen auttaa paremman hoitotasapainon saavuttamisessa.

  1. Tuberkuloosirokotteesta halpa parannuskeino?

Tohtori Denise Faustman Massachusetts General Hospitalista on tutkinut pitkään BCG-tuberkuloosirokotetta. Faustman tutkii, voisiko noin sata vuotta sitten löydetyn BCG:n lisääminen elimistöön estää beta-solujen tuhoutumisen. Myös Faustmanin tutkimus yrittää löytää tavan parantaa diabeetikon autoimmuunipuolustuksen aiheuttamat vahingot.

Vuonna 2001 Faustman onnistui parantamaan hiiriltä erään autoimmuunireaktiosta johtuvan diabetesmuodon. Tiedeyhteisö kuitenkin kritisoi Faustmanin tutkimusta vahvasti. Muut tutkijat eivät nimittäin kyenneet toistamaan Faustmanin tutkimustuloksia. 

Faustman avaa tutkimuksensa lähestymistapaa näin:

”Syövän hoidossa pyritään löytämään ”taikaluoti”, joka tuhoaa syöpäsoluja, mutta jättää terveet solut rauhaan. Autoimmuunisairauden kuten ykköstyypin diabeteksen tapauksessa pyritään löytämään luoti, joka tuhoaa immuunijärjestelmän pahat T-solut, mutta jättää hyvät T-solut rauhaan. Hyvät T-solut nimittäin auttavat hallitsemaan pahoja T-soluja. 18 vuoden tutkimuksen jälkeen pystyimme tunnistamaan hiiristä pahat T-solut ja tuhoamaan ainoastaan ne.”

Ykkösvaiheen ihmiskokeissa hyvät T-solut vahvistuivat ja pahat T-solut kuolivat. Jonkin verran oli nähtävissä myös haiman regeneroitumista, joskaan kukaan koehenkilöistä ei vielä päässyt heittämään insuliinikyniä roskiin. Hoito kuitenkin pystyi palauttamaan jonkin verran insuliinintuotantoa pitkäänkin sairastaneilla diabeetikoilla. Viiden vuoden seurantatuloksia päästään tutkimaan lähiaikoina, sillä ykkösvaihe oli vuonna 2010.

Faustman on joutunut keräämään rahoitusta yksityisiltä henkilöiltä ja säätiöiltä, sillä perinteiset yhdysvaltalaiset diabetestutkimuksen rahoittajat JDRF ja NIH eivät ole lähteneet rahoittamaan Faustmanin kakkosvaiheen tutkimusta. Faustman totesi haastattelussa (2009) uskovansa, että lääketeollisuus ei halua, että potentiaalisesti erittäin halpaa ja helposti valmistettavaa diabetesparannusta tutkitaan.Yksityisiltä tahoilta on kuitenkin saatu kerättyä lähes 19 miljoonaa dollaria.

Rahoituksen keräämisen lisäksi haasteena on ollut saada tuberkuloosirokotteen (BCG) valmistusoikeudet, sillä sen valmistaminen oli jo ehditty lopettaa Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä tuotanto kuitenkin rullaa ja rahoitus on kunnossa, joten kakkosvaihe on pääsemässä alkuun. Kakkosvaiheen tutkimuksessa pyritään toistamaan ykkösvaiheen tuloksia diabeetikoilla, joilla on edelleen hieman C-peptidiä elimistössään, eli hieman omaa insuliinintuotantoa jäljellä. Samalla tehdään rinnakkaistutkimus diabeetikoille, joilla ei ole enää omaa insuliinintuotantoa jäljellä. Tavoitteena on saada molemmissa ryhmissä aikaan lisääntynyttä insuliinieritystä. Kakkosvaiheen lopullisia tuloksia on kuitenkin odotettavissa vasta viiden vuoden kuluttua, sillä tutkimus edellyttää pitkää seurantajaksoa.

  1. Hiiret parantuvat diabeteksesta hermoratahoidolla?

Vuonna 2006 julkaistun uutisen mukaan haiman betasolujen läheisyydessä piilee suuri joukko kivun tuntemiseen liittyviä hermoja. Calgaryn yliopiston tutkijat Hans Michael Dosch ja Michael Salter päättivät selvittää, voisiko kipuhermojen stimuloinnilla olla vaikutuksia diabeteksen kehittymiseen.

Tutkijat jalostivat hiiriä, joille oli ominaista korkea ykköstyypin diabetekseen sairastumisen riski. Sitten he pistivät hiiriin chilipaprikoista tuttua kapsaisiinia. Injektio johti kipuhermojen tuhoutumiseen ja samalla hiiret eivät kehittäneetkään diabetesta. Jos olet joskus hieronut silmiäsi chilisellä kädellä, ajattelepa jos hieroisit samalla kädellä suoraan niitä hermosäikeitä. Melko kivuliaalta kuulostava hoitomuoto. Tutkijat päättelivät, että ilmiö voi johtua neuropeptideistä, joita nuo kipua aistivat hermosolut tuottavat. Neuropeptideillä on tärkeä rooli insuliinia tuottavien beta-solujen oikeanlaisessa toiminnassa.

Toisessa kokeessa tutkijat pistivät diabeteksesta kärsiviin hiiriin erästä neuropeptidiä ja jo seuraavana päivänä tulehtuneet betasolut olivat rauhoittuneet ja verensokeri normalisoitunut. Yhden pistoksen jälkeen hiiret pysyivät terveinä jopa neljä kuukautta, mikä vastaa kuudesta kahdeksaan vuotta ihmisillä. Vuonna 2006 tutkimustuloksia pidettiin mullistavina, sillä niiden mukaan ykköstyypin diabetes ei olisikaan ainoastaan autoimmuunisairaus, vaan myös hermostollinen sairaus.

Illan pimetessä Google ei enää löytänyt muuta lisätietoa tämän tutkimuksen myöhemmistä vaiheista.

  1. Syöpälääke Gleevec estää ykköstyypin diabeteksen kehittymisen?

Tohtori Gitelman työskentelee UCSF-yliopistossa Kaliforniassa tavoitteenaan löytää jo olemassaolevia, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymiä lääkkeitä, joilla olisi vaikutusta ykköstyypin diabetekseen. Vuonna 2009 hiirikokeissa huomattiin, että imatinib-syöpälääke (kauppanimi Gleevec) pystyi sekä estämään diabeteksen kehittymisen että parantamaan jo olemassaolevan ykköstyypin diabeteksen.

Syöpälääke vaikuttaa eri tavalla kuin esimerkiksi Faustmanin tutkima tuberkuloosirokote. Gleevec ei vaikuta suoraan T-soluihin, vaan solujen välisiin signaaleihin. Lopputulemana lääke voi estää ykköstyypin diabetekseen liittyvän autoimmuunireaktion.

Löydön myötä on aloitettu kakkosvaiheen ihmiskokeet. Tohtori Gitelman toivoo, että lääkkeen avulla voitaisiin vähintäänkin pidentää vastadiagnosoidun diabeetikon ns. ”honey moonia”, jolloin omaa insuliinintuotantoa on vielä jäljellä. Pienikin insuliinin omatuotanto auttaa hyvän hoitotasapainon ylläpitämisessä. Tuloksia kakkosvaiheen testeistä saataneen vuosien kuluttua.

Lisätietoa Gleevecistä:

http://gleevect1d.com/

Lopuksi

Vaikka eläinkokeissa on saatu hienoja tuloksia, hiiret ja ihmiset ovat kuitenkin hyvin erilaisia olentoja. Kannattanee pitää jäitä hatussa vielä pitkään, sillä parannusta tuskin on luvassa lähivuosina, vaikka toimiva ratkaisu löytyisikin. Ihmiskokeet ovat pitkiä prosesseja ja kokeiden vaikutuksia täytyy seurata vuosia. Toivoa ja lupaavia tutkimustuloksia kuitenkin näyttäisi olevan. Vaikka diabetesta ei saataisikaan täysin parannettua, edes osittainen oman insuliinintuotannon palautuminen auttaisi ehkäisemään lisäsairauksien ilmaantumista.

Miten sinä suhtaudut uutisiin uusista diabeteshoidoista? Odotteletko jo parannuskeinoa kuumeisesti vai onko hattusi täynnä kylmää?

Löysitkö netistä lisätietoa näistä tai muista tutkimuksista? Jaa tietoa kommenttikenttään!

Avoin vastineeni Kansanradioon soittaneelle kukkahattutädille

YLEn kansanradioon* soitteli eilen sunnuntaina (24.1.2016) ”vanha hoitajaihminen”, joka oli kovasti pahoittanut mielensä siitä, että yhteiskunta kustantaa diabeetikoiden tarvitsemat insuliinit ja hoitovälineet. Hänen mielestään diabeetikoiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta hoidostaan ja kuormittaa vähemmän veronmaksajien kukkaroita. Ratkaisuksi hän tarjoaa mm. huomion kiinnittämistä ruokavalioon ja liikunnan lisäämiseen.

Soittajan avautumista kuunnellessa minulle jäi mielikuva, että hänen valituksensa kohdistuu lähinnä kakkostyypin diabeetikoihin. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa vastineen, koska ruikutus täytti niin hyvin tyypillisen mielensäpahoittaja-kukkahattutädin tunnusmerkit. Tuollainen valittaminen on äärimmäisen vastenmielistä, ja särähtää hermoon yli diabetestyyppien rajojen niin paljon, että en voi jättää asiaa huomiotta.

Olen toki soittajan kanssa samaa mieltä siitä, että vastuun ottaminen oman terveyden hoidosta, terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta ovat ihan kaikille sopivia hyveitä. Mutta monessa muussa asiassa ”kukkis” oli todella pahasti pihalla.

”Miksi ihmeessä yhteiskunta, eli me muut veronmaksajat, joudumme kustantamaan (verovaroin) kalliit verensokerimittarin liuskat, neulat ja valtaosan lääkkeiden hinnasta?”, kysyi hän.

Noh, katsos kun verotus ja yhteiskunta toimii juuri näin: kansalaisilta kerätään veroja, ja verovaroilla sitten pidetään systeemi toiminnassa, terveydenhuolto mukaanlukien. Ettei vain olisi soittajalta unohtunut tämä yksinkertainen julkisen talouden toimintaperiaate?

Yksittäinen henkilö ei siis voi vaatia, miten juuri hänen osuutensa rahoista käytetään. Jos suuret linjat eivät miellytä, tervemenoa mukaan politiikkaan. Siitä se muutos lähtee.

(Huomasitteko muuten, kuinka ovelasti hän määritteli yhteiskunnaksi ”me muut veronmaksajat”? Eivätkö diabeetikot hänen mielestään ole osa yhteiskuntaa?)

Muistuttaisin toki, että jos joku yrittää kiristää diabetekseen hoitoon käytettävää budjettia, iskee vastapalloon äkkiä muutama kymmenen- tai satatuhatta diabeetikkoa. Esimerkiksi Diabetesseura Plasman syntyyn vaikutti yhtenä asiana se, että meidän diabeetikoiden mielestä hoitovälineistä pihistellään aivan liikaa. Eikä Diabetesliittokaan mitä tahansa säästöjä purematta niele, kuten nähtiin tänä vuonna voimaan astuneessa Kela-korvausten alkuomavastuun nousussa.

Hoitovälineisiin tulisi siis panostaa enemmän, sillä niissä säästäminen on lyhytnäköistä toimintaa. Jos diabeetikoille ei anneta mahdollisimman hyviä edellytyksiä hoitaa sairauttaan ja he saavat huonon hoitotasapainon seurauksena liitännäissairauksia, niiden hoitaminen se vasta kalliiksi tuleekin.

Kannattaa muistaa, että kaikista diabeteksen hoidon kustannuksista hoitovälineiden osuus on vain muutaman prosentin luokkaa.

Mielensäpahoittajamme oli puhelussaan myös sitä mieltä, että ennen wanhaan pärjättiin aivan hyvin pelkällä pitkävaikutteisella insuliinilla. Tällainen väite on täysin järjetön. On ihan yleisesti tunnettu fakta, että modernit hoitomenetelmät ovat parantaneet sekä sekä diabeetikoiden elämänlaatua että heidän terveyttään ja hyvinvointiaan.

On vaikea kuvitella, mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, jonka mielestä hoidomenetelmien kehittymisellä ei ole ollut pääosin positiivista vaikutusta.

Nykyakaisia insuliineja, verensokerimittareita ja muita hoitovälineitä ei ole kehitetty sen takia, että diabeetikko voisi ”syödä ja juoda miten sattuu”, kuten soittaja antaa ymmärtää. Niiden tehtävä on tehdä diabeetikon elämästä entistäkin joustavampaa ja vähentää sairauden tuomaa henkistä ja fyysistä kuormitusta. Terveellinen ruokavalio ja terveet elämäntavat ovat myös edelleen tärkeä osa diabeetikon hoitosuunnitelmaa.

Miksiköhän muuten juuri diabeetikoiden hoitovälineet kiinnittivät hoitsun huomion? Eiväthän ne ole läheskään ainoita asioita, mitä verovaroin kustannetaan.

Sikäli on muuten yleensäkin erikoista, että ”vanha hoitajaihminen” on vetänyt herneen nokkaansa verovarojen käytöstä. Jos hän viittasi vanhuudella ikäänsä, eikö hän viimeistään kohta ole itsekin kuluttamassa tuota yhteistä pottia eläkkeen muodossa? Osa eläkkeistä nimittäin kustannetaan verovaroin.

Pitäisikö minun nyt ärsyyntyä siitä, että tuolla tavoin annetaan ihmisille rahaa ilmaiseksi?

Soittajan sanoja lainaten:

Eikö vanhan hoitajaihmisen nyt pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta taloudestaan? Se itse säästää rahaa joka sitä aikoo vanhoilla päivillään käyttää, eikö näin ole?

 

* kuuntele kohdasta 06:50 eteenpäin

Diabetesliitto ja diabetesyhdistykset – mitä eroa niillä on?

Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten jäsenyys ja niiden jäsenmaksut ovat herättäneet hieman kummastusta viime aikoina. Kaikille ei ole täysin selvää, mitkä Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten roolit diabeetikon näkökulmasta ovat. Ja pakko myöntää – koko kuvio valkeni itsellenikin kunnolla vasta puolisentoista vuotta sitten.

Kirjoitin aiheesta lyhyen artikkelin Sokerivammaisen oppaaseen toissasyksynä. Tässä postauksessa selostan vähän tarkemmin, miten diabeetikon jäsenyys diabetesyhdistyksiin ja Diabetesliittoon muodostuu ja miten jäsenmaksujen keräys käytännössä toimii.

Aivan ensimmäiseksi on tärkeää ymmärtää, mikä on Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten ero:

Diabetesliitto on valtakunnallinen kattojärjestö, joka muun muassa toimii diabeetikoiden ja heidän läheistensä edunvalvojana ja yhdyssiteenä. Diabetesliitto toimii monipuolisesti melkeinpä kaikessa, mitä diabetekseen liittyy. Yksittäinen henkilö ei voi kuitenkaan liittyä suoraan Diabetesliiton jäseneksi; sen suoria jäseniä ovat vain diabetesyhdistykset.

Diabetesyhdistys puolestaan on pienempi järjestö, joka toimii yleensä jollain tietyllä maantieteellisellä alueella. Nykyään on olemassa myös valtakunnallisia diabetesyhdistyksiä: Nuorten Diabetesyhdistys, Hypokoira ja tietenkin Diabetesseura Plasma (jätän nyt tarkoituksella pois Diabetesliittoon kuuluvat ammatilliset yhdistykset, koska kirjoitan diabeetikoiden näkökulmasta). Jokainen diabetesyhdistys on täysin itsenäinen järjestö; ne päättävät itse omasta toiminnastaan, jäsenistään ja jäsenmaksuistaan.

Järjestäytyminen loi liiton diabetesyhdistysten ympärille

Miksi sitten on olemassa sekä suuri Diabetesliitto että pienempiä diabetesyhdistyksiä? Asia valkenee, kun tutustumme Diabetesliiton historiaan.

Suomen ensimmäinen diabetesyhdistys, Sokeritautisten Yhdistys, perustettiin Helsinkiin vuonna 1948. Alkusysäyksen yhdistyksen perustamiselle antoi insuliinin korkea hinta. Sokeritautisten Yhdistyksen tarkoitus oli parantaa diabeetikoiden sosiaalista asemaa.

Vuoteen 1955 mennessä Suomeen oli perustettu puoli tusinaa diabetesyhdistystä (tai siis sokeritautisten yhdistystä, kuten tuohon aikaan sanottiin). Pian koettiin tarvetta järjestäytyä paremmin, ja Tampereen yhdistys päätti kutsua kaikki sokeritautisten yhdistykset 22.5.1955 valtakunnallisen liiton perustavaan kokoukseen. Syntyi Sokeritautisten Liitto, josta tuli erillisten yhdistysten kattojärjestö. Vuonna 1957 sen nimi muuttui Sokeritautiliitoksi ja vuonna 1975 nykyiseen muotoon Suomen Diabetesliitoksi.

Vuosien varrella diabetesyhdistysten määrä kasvoi, ja käytännössä kaikki niistä ovat liittyneet Diabetesliiton jäseniksi. Nykyään on olemassa 105 paikallisyhdistystä, 3 valtakunnallista yhdistystä ja 4 ammatillista yhdistystä.

Valtakunnalliset yhdistykset ovat muuten uudenaikainen järjestäytymismuoto – kolmesta valtakunnallisesta yhdistyksestä ensimmäinen oli vuonna 2008 perustettu Nuorten Diabetesyhdistys. Paikalliset yhdistykset ovat ymmärrettävästi yleisiä – jos tarkoituksena on tuoda ihmisiä yhteen, onnistuu se hyvin toimimalla jollain tietyllä maantieteellisellä alueella.

Ei suoraa jäsenyyttä Diabetesliittoon

Diabetesliitto poikkeaa tavanomaisista yhdistyksistä siten, että sen jäseneksi ei voi liittyä suoraan yksityishenkilönä, vaan jäsenyys muodostuu aina jonkun Diabetesliiton jäsenyhdistyksen kautta.

Tästä seuraa, että diabeetikko tai hänen läheisensä kuuluu aina ensisijaisesti diabetesyhdistykseen, ja Diabetesliiton jäsenyys tulee ikään kuin kaupan päälle.

Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten roolin voisi diabeetikon (tai hänen läheisensä) näkökulmasta jakaa hieman kärjistäen näin:

  • Diabetesliitto keskittyy edunvalvontaan ja suurien linjojen vetämiseen. Kulissien takana tapahtuu paljon, mutta vain harva asia näkyy suoraan diabeetikoille.
  • Diabetesyhdistykset järjestävät toimintaa ja tukea pienemmässä mittakaavassa suoraan jäsenilleen.

Jokaisella diabetesyhdistyksellä on oma tapansa toimia ja omat kohderyhmänsä:

  • Paikallisyhdistysten kohderyhmää ovat sen toimialueella tai lähistöllä asuvat diabeetikot.
  • Nuorten Diabetesyhdistys tavoittelee 18 – 30 -vuotiaita diabeetikoita.
  • Hypokoira ry edistää hypokoiratoimintaa Suomessa.
  • Diabetesseura Plasma kohdistaa toimintansa tyypin 1 diabeetikoille ympäri Suomen.

Diabetesliiton jäsenyys siis vaatii aina johonkin diabetesyhdistykseen liittymisen. Siksi liittymislomakkeessa pyydetään valitsemaan itselle sopiva diabetesyhdistys. Yhdistystä ei voi jättää valitsematta.

Sekään ei onnistu, että diabeetikko liittyisi johonkin diabetesyhdistykseen liittymättä samalla Diabetesliittoon. Liiton jäsenyys tulee joka tapauksessa yhdistyksen mukana.

Diabetesliitto ja diabetesyhdistykset ovat siis toisaalta toimintansa puolesta itsenäisiä järjestöjä, mutta niiden jäsenyydet on tiiviisti nidottu toisiinsa.

Sekavuus syntyy siitä, miten järjestöt ovat esillä

Ei ole mikään ihme, jos Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten roolit menevät sekaisin.

Toisaalta diabeetikot liittyvät näkyvimmin Diabetesliittoon:

  • Liittymislomake on Diabetesliiton lomake.
  • Laskut jäsenmaksujen maksamista varten lähettää Diabetesliitto, ja yhdistys on vain mainittu pienellä jäsenkortissa.
  • Diabetes-lehti on Diabetesliiton toimittama.
  • Mediassa diabetekseen liittyvissä edunvalvonta-asioissa on esillä yleensä Diabetesliitto.

Ja niin edelleen. Toisaalta taas ensisijainen jäsenyys on diabetesyhdistys:

  • Yhdistys päättää jäsenmaksun suuruuden.
  • Yhdistys päättää kenet se hyväksyy jäsenekseen.
  • Valtaosa jäsenmaksusta ohjautuu yhdistykselle itselleen.
  • On periaatteessa mahdollista kuulua diabetesyhdistykseen ilman Diabetesliiton jäsenyyttä – jos yhdistys ei ole liiton jäsen – mutta Diabetesliiton jäsenyys vaatii tuekseen aina diabetesyhdistyksen.
  • Yhdistys on helpommin lähestyttävä ja tarjoaa toimintaa suoraan jäsenilleen.

Ehkä Diabetesliiton ja jäsenyhdistysten keskinäistä roolia ei tuoda tarpeeksi hyvin esille – joko yhdistyksen tai liiton kautta. Epäselvyyksiä tuntuu nimittäin riittävän. Yksi tyypillinen valituksen aihe on se, että ”Diabetesliitto ei järjestä mitään mielenkiintoista meilläpäin.” Mutta sepä ei olekaan liiton tehtävä; pitäisi kääntyä paikallisyhdistyksen puoleen tai seurata, järjestävätkö valtakunnalliset yhdistykset mitään tapahtumia omalla paikkakunnalla.

Jäsenmaksumatematiikkaa

Diabetesyhdistys siis päättää itse jäsenmaksunsa suuruuden ja sen, minkälaisia jäseniä se hyväksyy. Tyypillisimmät jäsentyypit ovat normaalijäsen ja kannatusjäsen (kannatusjäsen tuo yhdistykselle rahaa, mutta hänellä ei ole äänivaltaa yhdistyksessä).

Myös Diabetesliitto kerää jäseniltään – siis diabetesyhdistyksiltä – jäsenmaksua. Jäsenmaksu ei ole kiinteä, vaan riippuu yhdistyksen jäsenien lukumäärästä. Tällä tavoin maksusta saadaan sekä reilu että toimiva, koska diabetesyhdistysten jäsenten lukumäärä voi vaihdella muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen.

Eikö Diabetesliiton jäsenmaksu olisi sitten kiinteä, vaikkapa 100 € per yhdistys? No ei voisi: silloin liitto keräisi jäsenmaksuja vuodessa vain hitusen yli 10 000 €. Se olisi Diabetesliiton laajuisessa toiminnassa kuin tippa insuliinia valtameressä.

Entäs jos jäsenmaksu olisi luokkaa 25 000 €, suunnilleen sen verran esimerkiksi Tampereen Diabetesyhdistys tuo liitolle rahaa? Niin… kuinkas moni pienempi yhdistys tuon summan sitten pystyisi maksamaan? Taitaisi jäädä kokonaispotti edelleen aika laihaksi.

Siispä jäsenmäärään perustuva jäsenmaksu on paljon toimivampi vaihtoehto.

Käytännössä jaksumaksujen kerääminen toimii näin:

  • Diabetesyhdistykset ovat ulkoistaneet jäsenrekisterinsä hoidon ja jäsenmaksujen keräyksen Diabetesliitolle.
  • Jokainen jäsenyhdistys ilmoittaa vuoden lopussa seuraavan vuoden jäsenmaksujen suuruudet liitolle.
  • Diabetesliitto lähettää tammikuussa laskut jäsenmaksujen maksamista varten. Maksut maksetaan Diabetesliiton tilille.
  • Diabetesliitto vähentää saamistaan maksuista oman osuutensa, 7 € per jäsen, ja tilittää loput diabetesyhdistyksille.

Pientä harmistusta on aiheuttanut se, jos joku diabeetikko kuuluu kahteen (tai useampaan) diabetesyhdistykseen, vaikkapa omaan paikallisyhdistykseen ja Diabetesseura Plasmaan. Sillointavallaan maksaa liiton jäsenmaksun kahdesti: 7 € paikallisyhdistyksen ja 7 € Plasman kautta.

Mutta näin ei oikeastaan kannata ajatella. Jäsen maksaa jäsenmaksun ensisijaisesti yhdistykselle, ei liitolle. Se mitä kuluja liiton jäsenyys diabetesyhdistykselle aiheuttaa, on loppujen lopuksi vain yhdistyksen itsensä asia. Se että Diabetesliitto hoitaa jäsenmaksujen keräystä vain saa asian näyttämään siltä, että liiton osuus maksettaisiin kahdesti.

PS. Tuplalaskutuksesta puheenollen, tätä useaan diabetesyhdistykseen kuulumista ei pidä sekoittaa siihen, kun Diabetesliitto ilmoitti tänä vuonna sattuneesta laskutusvirheestä: osalle jäsenistä oli lähtenyt kaksi identtistä laskua yhdestä jäsenyydestä. Jos olet kahden eri diabetesyhdistyksen jäsen, sinulle kuuluukin tulla kaksi laskua. Voit tarkistaa mille yhdistykselle maksu kuuluu laskun mukana tulleesta jäsenkortista.

Diabetesmessut Tampere-talossa 23. – 24.9.2016

Diabetesliitto järjestää kaikkien aikojen ensimmäisen diabetesmessut ensi syksynä.

Järjestäjän omien sanojen mukaan kyseessä on yleisötapahtuma, joka on suunnattu ensisijaisesti diabeetikoille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille, ja johon osallistuvat kaikki keskeiset diabeteksen hoitoon liittyvät toimijat.

Ykköstyypin diabeetikon näkökulmasta kiinnostavalta näyttää toinen tapahtumapäivä, lauantai 24.9. Silloin aihepiireitä ovat

  • ykköstyypin diabeteksen parantamisen vaikeus
  • hoitoväsymys
  • tekniikka diabeteksen hoidossa
  • lapsen diabetes
  • diabetes ja keliakia
  • diabetes ja aktiiviurheilu, sekä
  • parisuhde.

Lauantaina on myös tarjolla ruotsinkielistä ohjelmaa. Perjantai 23.9. tuntuu tämänhetkisten tietojen mukaan keskittyvän enemmän tyypin 2 diabetekseen.

Päivälipun hinta diabetesyhdistysten (Diabetesliiton) jäsenille on 6 €, muille 10 €. Alle 15-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta. Diabetesseura Plasmalla on myös mahdollisuus hankkia ryhmäpaketti, jolloin lipun hinta olisi 5 €.

Plasma voi hankkia jäsenilleen näitä edullisempia lippuja, jos samme kasaan riittävän määrän kiinnostuneita – kyselen tätä jäseniltämme sähköpostitse lähempänä tapahtumaa.