Diabetesliiton järjestöpäivät keräsi kokoon 150 diabetesaktiivia 70 eri yhdistyksestä

Diabetesliitto on diabetesyhdistysten kattojärjestö, joka tekee edunvalvontaa, järjestää kursseja ja tukee diabetesyhdistysten toimintaa. Diabetesliiton suurista linjoista päättää joka kevät kokoontuva liiton kokous, johon kokoontui tänä vuonna noin 150 diabetesyhdistysaktiivia. Kokouksessa päivitettiin myös Diabetesliiton hallituksen kokoonpano.

Jatka lukemista Diabetesliiton järjestöpäivät keräsi kokoon 150 diabetesaktiivia 70 eri yhdistyksestä

Jäneksi liittyminen vuoden loppupuolella

Kannattaako Plasmaan liittyä vielä näin loppuvuodesta? Joutuuko maksamaan tyngäksi jäävän loppuvuoden osalta koko vuoden jäsenmaksun?

Kyllä – ja ei.

Liittyminen Plasmaan kannattaa koska vain. Jos liityt lokakuun alusta lähtien, ei sinulta peritä enää kuluvan vuoden puolella jäsenmaksua. Maksulapun saat siis vasta tammikuun puolella, jolloin jäsenyytesi astuu ihan virallisesti voimaan. Näin toimii Diabetesliiton jäsenrekisteri. Joudut siis odottamaan uutta jäsenkorttiasi hetkisen.

Pieni poikkeus on, jos olet jo jonkun toisen diabetesyhdistyksen jäsen ja haluat vaihtaa jäsenyytesi Plasmaan (ja päätät samalla vanhan yhdistyksen jäsenyytesi). Silloin siirto tapahtuu välittömästi. Uutta jäsenmaksua ei tässäkään tapauksessa peritä ennen seuraavan vuoden alkua – ei edes silloin, jos vaihdat vanhasta yhdistyksestä Plasmaan jo vaikka helmikuussa.

”Ykköstyyppien toimikunta” aloitti toimintansa lokakuun alussa

Diabetesliitto kertoi uuden ”ykköstyyppien toimikunnan” perustamisesta nettisivuillaan viime perjantaina. Sen tarkoituksena on tuoda tyypin 1 diabeetikoiden ääni nykyistä paremmin kuuluviin ja tarjota mahdollisuus hoidon kehittämiseen Diabetesliiton kautta.

Toimikunta on siis hyvin pitkälti samalla asialla kuin Diabetesseura Plasma, joten oli päivänselvää, että lähdin toimikuntaan mukaan kun minua siihen pyydettiin. Toimikunta on määräaikaikanen ja sen toimikausi päättyy vuoden 2017 lopussa.

Toimikunnan ensimmäinen kokous pidettiin Helsingissä 1. lokakuuta. Paikalla olivat itseni lisäksi PSDY:n puheenjohtaja Pentti Lammi, NDY:n puheenjohtaja Juho Hallikainen, diabeteslääkäri Ritva Ahomäki, psykologi Helena Nuutinen, professori Tero Kangas, ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka ja Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka. Etäyhteyden kautta mukana oli KTM Saara Parikka.

Aluksi toimikunnan idea kuulosti hieman epäselvältä, koska sen idea kuulosti täsmälleen samalta kuin Plasman. Miksi pitäisi perustaa taas uusi ryhmittymä, kun asiaa ajava ryhmittymä on jo olemassa? Toisaalta Diabetesliitolla on myös muita toimikuntia, joten sikäli tämä on linjassa vanhojen käytäntöjen kanssa.

Noh, pikkuasioista viis. Ykköstyyppien toimikunta tuo myös Plasmalle näkyvyyttä ja kuuluvuutta, ja se on hyvä.

Tässä ensimmäisessä kokouksessa keskustelimme toimikunnan tehtävänannosta, käytännön työskentelytavoista ja yhteydenpidosta. Puhuimme myös muutamista asioita, jotka koimme tärkeiksi tyypin 1 diabeteksen kehittämisessä. Puheenaiheina olivat mm. sote-uudistus, diabetesrekisteri ja se, kuinka hoitotulokset ovat huonompia mitä hoitomahdollisuuksien puolesta voisi odottaa.

Diabetesliitto tiedottanee omilla nettisivuillaan toimikunnan asioista. Mutta kirjoitan myös itse kuulumisia tähän blogiin sitä mukaa kun asiat etenevät.

Vastaa Diabetesliiton insuliinipumppuhoito ja sensorointi Suomessa -kyselyyn!

Diabetesliitto on tekemässä selvitystä insuliinipumppujen hoitopoluista ja sensoroinnin hyödyntämisestä ja kaipaisivat vastaajia kyselyyn. Osana selvitystä tehdään eri kyselyt diabeetikoille, hoitopaikoille ja valmistajille/maahantuojille.

Jatka lukemista Vastaa Diabetesliiton insuliinipumppuhoito ja sensorointi Suomessa -kyselyyn!

Näin vaihdat diabetesyhdistystä

Haluaisitko liittyä Plasmaan, mutta olet jo jonkin toisen diabetesyhdistyksen jäsen?

Sille ei ole mitään estettä, ja diabetesyhdistyksen vaihtaminen onnistuu helposti. Voit hoitaa asian kahdella tavalla:

  1. Eroa vanhasta yhdistyksestä liittyessäsi Plasmaan
  2. Liity Plasmaan mutta jätä myös vanha jäsenyytesi voimaan

Molemmissa tapauksissa säilyt Diabetesliiton jäsenenä.

Vaihtoehto 1: Eroa vanhasta yhdistyksestä liittyessäsi Plasmaan

TäytäDiabetesliiton nettisivuilta löytyvä jäsenyhdistyksen vaihtolomake . Se on aika yksinkertainen; tarvittavia tietoja ovat nimesi ja yhteystietosi, yhdistys josta haluat erota ja yhdistys johon haluat liittyä.

Huom! Jos osoitteesi muuttuu samalla kun vaihdat yhdistystä, ilmoita uusi osoitteesi ja jäsenyhdistyksen vaihto Diabeteliitolle osoitteenmuutoslomakkeella.

Lue myös Diabetesliiton oman ohjeet jäsenyhdistyksen vaihtamiseksi.

Vaihtoehto 2: Liity Plasmaan mutta jätä myös vanha jäsenyytesi voimaan

Käytä normaalia liittymislomaketta.

Voit olla niin monen diabetesyhdistyksen jäsen kuin haluat; maksat vain jokaisen yhdistyksen jäsenmaksun erikseen, vaikka kaikki kuuluisivatkin diabetesliittoon.

 

Mikä muuttuu, kun liityn Plasmaan ja eroan vanhasta yhdistyksestä?

  • Et saa enää käyttöösi vanhan yhdistyksen jäsenetuja (Diabetesliiton yleiset jäsenedut säilyvät).
  • Et saa enää vanhan yhdistyksesi jäsenkirjeitä.
  • Saat käyttöösi Plasman jäsenedut.